Projektinjohtourakka tilanteisiin, joissa aikataulu ratkaisee
Projektinjohtourakointi (PJU) on toteutusmuoto, jossa rakennushanke viedään läpinäkyvästi ja yhteistyössä tilaajan kanssa maaliin asti. Projektinjohtourakoitsija vastaa hankkeen kokonaisvaltaisesta johtamisesta, aikatauluista, hankinnoista ja työmaan koordinoinnista – samalla kun tilaaja säilyttää aktiivisen roolin päätöksenteossa koko projektin ajan.
Projektinjohtourakka toteutetaan vaiheittain, ja työt voidaan käynnistää jo luonnossuunnitelmien pohjalta. Tämä tekee PJU-mallista erityisen toimivan hankkeissa, joissa aikataulu on tiukka ja suunnitelmat tarkentuvat matkan varrella.
Projektinjohtourakassa ohjaat – me johdamme
Projektinjohtourakassa huolehdimme hankkeen käytännön toteutuksesta ja sujuvasta etenemisestä. Kilpailutamme hankinnat avoimesti, koordinoimme eri osapuolien välillä ja varmistamme, että kokonaisuus etenee hallitusti sovittujen tavoitteiden mukaisesti.
Tilaajana sinun ei tarvitse sitoa omia resurssejasi päivittäiseen projektinhallintaan, mutta halutessasi voit vaikuttaa esimerkiksi aliurakoitsijavalintoihin. Lisäksi kaikki kustannukset ovat läpinäkyvästi saatavillasi koko hankkeen ajan.
Miksi projektinjohtourakointi on monessa tapauksessa kustannustehokkain vaihtoehto?
Projektinjohtourakointi on usein kustannustehokkain toteutusmuoto hankkeissa, joissa aikataulu on tiukka ja kaikki päätökset eivät ole valmiita projektin alkaessa. Säästöt syntyvät siitä, että hanketta voidaan viedä laadukkaasti ja tehokkaasti eteenpäin ilman tarpeetonta odottelua.
PJU-mallin keskeisimmät hyödyt:
• Rakentaminen voidaan aloittaa ennen kuin kaikki suunnitelmat ovat valmiit, jolloin hanke ei seiso odottamassa lopullisia piirustuksia.
• Työvaiheet ja hankinnat päätetään vaiheittain, jolloin kustannuksia ei tarvitse lukita etukäteen ennen kuin tarkat tarpeet ovat tiedossa.
• Kustannukset ovat avoimesti nähtävissä koko hankkeen ajan, mikä mahdollistaa budjetin ohjaamisen ja kustannuksiin reagoimisen ajoissa
• Molempien osapuolten hankintaverkostoja hyödynnetään joustavasti, mikä mahdollistaa laadukkaat ratkaisut ja kilpailukykyiset hinnat
• Ammattimainen projektinjohto valvoo kokonaisuutta tilaajan puolesta, tunnistaa riskit ajoissa ja estää kustannusten karkaamisen.
• Urakoitsijan kokemus ja ammattitaito on hyödynnettävissä suunnittelun ohjauksessa.
Projektinjohtourakointia pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla
Projektinjohtourakointi on suosittu toteutusmalli erityisesti korjausrakentamisessa ja vuokralaismuutoksissa, joissa aikataulu on tiukka ja tarpeet tarkentuvat hankkeen edetessä. Toteutamme projektinjohtourakointia pääkaupunkiseudulla ja Uudenmaan alueella
Tutustu toteuttamiimme projektinjohtourakoihin:
Pyydä tarjous tai ota yhteyttä asiantuntijoihimme
Respect Project Oy
+358 10 730 9090
respectproject@respect.fi
Tarjouspyynnöt voi lähettää osoitteeseen: laskenta@respect.fi
Voit olla suoraan yhteydessä myös tekijöihimme, yhteystiedot löydät täältä.
Ota yhteyttä
